keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Haikeana Helsinkiin !

Lento 6:45 Firenzen Amerigo Vespucci lentokentältä.
Mielessäni pyöri vain yksi ajatus, tämä on väärin, väärä suunta, vääryys..

Klo 4:00 minut nouti taksi Piazza della Salalta, kuten olimme lauantai-illalla sopineet, mutta viimeiseen asti kummitteli italofaktori, sillä paikallistaho ei aluksi vastannut minulle mitään, kun kyselin konkretiasta, että mihin menen, minne saapuu noutaja jne, joita asioita en olisi välttämättä muuten edes saanut tietooni, mutta eräs infokollegani oli aiemmin ollut Gruppo CSCS:llä töissä.

Joten kollegani tunsi tämän taksijärjestelyistä vastaavan miehen ja soitti hänelle, että vastaa minulle nopeasti tarvittavat infot ja vahvistuksen. Näin sitten tapahtui, ja olen todella kiitollinen!

Taksin kuljettaja oli eri kuin mennessä ja hyvä vaan, sillä oli puhelias, asiallinen ja aikaansaava tämä herrasmies, juttelimme lähes koko matkan ja sain hyviä vinkkejä minne mennä ensi kerralla Italiassa.




FLR-AMS

AMS-HEL

Etapit toisinpäin sujuivat muuten moitteetta, mutta kevyesti matkustamisesta olin auttamatta ja salakavalasti lipsunut "ei enää niin kevyesti" -modeen. Sain monilta viemisiä, joten oli sen arvoista raahata taakkani puhisten Turkuun asti. Lisäksi olin epätodellisessa sumussa autopilotilla, onkopakkojosentahdo, entäjosvaaneksynjapalaantakaisin mietteissä.

Sain onneksi bagagedropissa ystävällisen virkailijan ansiosta toisen laukun ilman lisäkustannuksia ruumaan. Olin jo valmistautunut pulittamaan extrat, mutta purnaamaan sen verran, että mennessä arvoisa KLM lentoyhtiö hukkasi matkalaukkuni, mutta ei ollut tarpeen.

ARRIVEDERCI ITALIA!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti